Laitoksen sivusto:  oEtusivu  oLaitos  oOpetus  xTutkimus  oJulkaisut  oUutiset  oHaku  ( [EN] English )

Tutkimusalueet


Signaalinkäsittely on muuttunut suuresti viimeisten 15 vuoden aikana, ja se muuttuu yhä enemmän tulevina vuosina. Se mitä aikaisemmin pidettiin digitaalisena signaalinkäsittelynä, muodostaa nykyisin vain pienen osan nykyisestä signaalinkäsittelystä, jota voitaisiin paremmin kuvata menetelminä, joilla analysoidaan, käsitellään ja esitetään luonnollista tietoa. Uudet viestintä- ja kuvannustekniikat ovat suuresti laajentaneet yksilöiden mahdollisuuksia olla monimuotoisessa vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteiskunnan kanssa, viime aikoina tapahtunut kehitys biologian alalla, kuten solumatriisit, on auttanut meitä todella ymmärtämään biologisia prosesseja. Signaalinkäsittelyn tulevaisuus merkitsee sellaisten tekniikoiden kehittämistä, jotka tekevät luonnollisen vuorovaikutuksen mahdolliseksi ihmiselle kaikkein luonnollisimmilla tavoilla, sekä biologisten järjestelmien mallinnustyökalujen kehittämistä. Menestys vaatii kuitenkin uusien visioiden yhdistämistä vankkaan teoreettiseen perustaan ja käytännön toteutusten vaatimien seikkojen ymmärtämistä. Laitoksen tutkimusalueet muuttuvat ja muuntuvat dynaamisesti, jotta näihin uusiin haasteisiin voidaan vastata.


Puhe ja Audio

Ryhmän tutkimus suuntautuu pääasiassa puhe- ja musiikkisignaaleihin, sekä äänilähteiden paikantamiseen useiden mikrofonien perusteella. Konkreettisia tutkimusaiheita ovat esimerkiksi suomenkielinen puhesynteesi ja puhujan muokkaus, musiikin automaattinen nuotintaminen, ja puhujan paikantaminen usean mikrofonin avulla.

Tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=arg
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
. Ryhmän tutkimuksesta on kerrottu enemmän heidän tutkimussivullaan.


Spektraali– ja algebralliset tekniikat digitaalisessa signaalinkäsittelyssä

Näillä menetelmillä on keskeinen asema ja merkitys tärkeillä signaalinkäsittelyn osa-alueilla. Yleistäen voisimme sanoa, että niillä tarkoitetaan tärkeisiin signaaleihin sovellettua harmonista analysointia. Ryhmä tutkii abstraktien matemaattisten rakenteiden synergiaa kuten avaruuskannat, kehykset, funktioiden dekompositiot ja projektiot sekä niiden toteuttamista käytännössä nopeiden diskreettien rakenteiden kautta.

Erityisen mielenkiintoiset aihealueet on lueteltu alla.

  • Tehokkaat signaalien esitykset
    • spline-pohjaiset menetelmät signaalin- ja kuvankäsittelyssä
    • signaalin- ja kuvankäsittelyn nopeat algoritmit
    • adaptiiviset ei-parametriset tekniikat kuvien ja signaalien resoluution muutamiseksi
    • signaalien ja järjestelmien hyper-harmonisen analyysin algebrallinen kehys
    • Fibonacci-muunnokset, päätösdiagrammit ja kytkentätopologia
    • spektrimuunnokset ja logiikkasuunnittelu
  • Lääketieteen signaalinkäsittelyn muunnosmenetelmät
    • aivotietojen signaalinkäsittelyn menetelmät
    • EKG-signaalien kohinanpoisto, pakkaus ja mikropotentiaalien tunnistus
  • Matriisipohjaiset algebralliset menetelmät signaalinkäsittelyssä
    • signaalinkäsittelyn kombinatoriset menetelmät
    • lineaaristen pienimmän neliösumman ongelmien ratkaiseminen osittaisortogonalisoinnilla
    • Construction and decomposition of orthogonal arrays and Hadamard matrices
  • Tehokkaat menetelmät signaalin ja kuvan kohinanpoistoon ja ehostamiseen
    • muunnostason adaptiivinen suodatus
    • aallokkeet ja aalloke-pakettipohjaiset kuvan koodausalgoritmit
    • Wavelet and wavelet-packet image coding algorithms
    • tehokkaat aallokekertoimien merkittävyys kartat
    • aallokemuunnokset rakeisten kuvien koodauksessa

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=trans
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Epälineaarinen signaalinkäsittely

Epälineaariset suodintekniikat, jotka perustuvat polynomi- ja järjestysstatistiikkaan ovat jo useita vuosia olleet laitoksen keskeinen tutkimusalue. Viimeaikoina on keskitytty rationaaliseen suodatukseen ja eräisiin hybridirakenteisiin, joissa käytetään rationaalisia ja järjestysstatistiikkaan perustuvia (OS) osasuotimia. Toistaiseksi on tutkittu heuristisia rakenteita, ja tulokset ovat kuvankäsittelyn kannalta lupaavia. Seuraavat aiheet kertovat enemmän tehtävästä työstä. Tämän alan tuleva tutkimus keskittyy näiden rakenteiden tarkempaan analysointiin tavoitteena kehittää optimointityökaluja kuvankäsittelyn tiettyihin tehtäviin.

  • Adaptive fuzzy scalar median-hybrid filters for grey level image restoration
  • Design and real-time implementation of recursive and non-recursive 3-D Median-rational hybrid filters
  • Fuzzy OS-Rational filter for multichannel image restoration
  • Nonlinear unsharp masking using rational control function for noisy color image enhancement
  • Programmable hardware system for OS-Rational filters using RNS and DCVS logic.

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=iva
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Video analyysi ja koodaus

Videoryhmä on työskennellyt seuraavien aiheiden parissa:

  • virheiden piilottaminen
  • videokuvan osan koodaus käyttäen epätasaista virheen sijoittelua
  • himmenneiden osa-alueiden muutoksien koodaus
  • kuvan bufferointi ennustusmenetelmä näyttöjä varten
  • osasekvenssejä videokoodaukselle
  • erilliset alueet videokoodauksessa
  • H.264/AVC suorituskyvyn tutkiminen DVB-H IP datasiirto palvelussa
  • H.264/AVC suorituskyvyn tutkiminen 3GPP Multi/Broadcast palvelussa (MBMS)

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=iva
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Sisältöpohjaiset suurien kuva- ja videotietokantojen indeksointi- ja haku menetelmät

Vuorovaikutteiset multimediapalvelut ovat tärkeitä, ja ne saattavat jopa hallita tulevaa tele- ja muuta viestintää. Sekä käytettyjen koodausjärjestelmien joustavuus ja tehokkuus että kyky etsiä tehokkaasti tiettyä tärkeää sisältöä hajautetuista tietokannoista on tärkeätä näiden uusien palvelujen onnistumisen kannalta. 1990-luvun alkupuolelta sisältöpohjainen digitaalisten kuvien haku on kehittynyt hyvin aktiiviseksi tutkimusalueeksi. Tässä yhteydessä olemme kehittäneet MUVIS-järjestelmän, joka on multimediatietokantojen sisällön luettelointi- ja hakujärjestelmä.

Tätä tutkimusta suorittaa: CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=iva
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Pakkaustekniikat

  • Lähde kompressointi
    • Strukturoitu hila vektorikvantisointi
    • puheen lyhytaikaisten spektraalisten parametrien laskelmat ja kvantisointi
    • vektorikvantisoidun kuvan koodaus ja indeksointi muistikanaville
    • häviötön signaalien pakkaus ( audio, ECG, kuvat)
    • vaihtuvanmittaisesta koodinpituudesta kiinteään koodaus: asymptoottinen teoria ja tehokas toteutus
    • vääristävä mallinnus
  • Estimointi, optimointi ja adaptiivinen suodatus
    • konveksi optimointi signaalinkäsittelyssä
    • suodinpankkien koodauksen tehon optimointi tietyllä spektrillä
    • semidefiniitti ohjelmointi perustuen optimaalisiin suodinpankkeihin, joilla on ääretön impulssivaste

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=stat
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Genomien tilastollinen analyysi

  • normalisoidut maximum likelihood MN (NML) mallit diskreetille regressiolle
  • geeniexpressio-datan luokittelu ja ennustus
  • genomiverkon mallinnus ja geeniklusterointi solumatriisi-datan aikasarjoista
  • biologisten sekvenssien kompressointi
  • yleinen geenidatan analyysi

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=stat
Extra Path Info: /spwww/group.cgi


Vuorovaikutteinen multimediateknologia

Vuorovaikutteinen multimedia on nopeasti kehittyvä teknologia, jonka avulla käyttäjä pääsee verkon kautta digitaaliseen sisältöön. Tämä teknologia yhdistää signaalinkäsittelyn televiestintään ja ohjelmistonkehittämiseen. Se edellyttää laajoja tietoja näiden alojen viimeaikaisesta kehityksestä sekä käytännön ohjelmisto- ja laitetyökalujen tuntemusta. Signaalinkäsittelyn laitoksella on erinomaiset laboratoriotilat tämäntyyppiseen tutkimukseen, mukaan lukien mediapalvelin, laajakaistainen ATM-verkko, high-end -työasemat, videonpakkaus- ja dekompressointijärjestelmät.

Äskettäin rakennettu Digitaalisen median laboratorio on laajentunut jatkuvasti. Laboratoriossa on alan viimeistä kehitystä edustavat laitteet digitaalisen television ja multimediaverkkojen tutkimusta varten. Sinne on rakennettu testattu järjestelmä digitaalitelevisio-ohjelmien lähettämiseksi internet-verkkoihin. Tämä järjestelmä käyttää tietotekniikan laitoksen paikallisverkkoa useiden digitaalisten televisiokanavien lähettämiseen. Televisio ohjelmat otetaan vastaan satelliitista ja maanpäällisistä lähetyksistä jakelupalvelimiin. Palvelimia on kuusi ja kussakin on viisi vastaanotinkorttia. Palvelimet erottavat TV-ohjelmista digitaaliset ohjelmapaketit ja lähettävät ne IP multicast–verkon yli. Suoritetut kokeet osoittavat, että järjestelmä toimii hyvin lähetettäessä noin 50 televisiokanavaa useille käyttäjille. Digitaalisen median laboratoriossa on myös järjestelmä jolla voidaan luoda digitaaliseen Multimedia Home Platform (MHP) -standardiin perustuva digitaalinen televisiopalvelu. Tähän järjestelmään sisältyy MHP:n sovellusgeneraattori, transport stream -generaattori ja QPSK -modulaattori, joiden avulla MHP-sovelluksia voidaan katsella digi-boksilla. Digitaalisen medialaboratorion esittelyhuoneessa on kaksi samankokoista plasmanäytöä ja LCD-projektori. Järjestelmä on täysin integroitu ja se on aktiivisessa käytössä.

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=mm
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Multimedia ja tiedon louhinta

Multimedian ja tiedon louhinnan ryhmä tutkii hyödyllisen informaation etsintää suurista digitaalisen tiedon massoista. Tällä tukimusalueella on enenevässä määrin kaupallisia sovelluksia.

CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=mmdm
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Terveydenhuollon tietotekniikka

Terveydenhuollon tuottavuutta voidaan parantaa automatisoimalla ihmisestä mitattavien fysiologisten signaalien analyysiä. Uusien anturien avulla ihmisestä voidaan mitata aikaisempaa enemmän erilaisia ilmiöitä, jotka auttavat sairauksien tunnistamisessa. On tärkeää, että nämä mittalaitteet voidaan myös saumattomasti yhdistää muihin terveydenhuollon tietojärjestelmin.

Tärkeimmät tutkimusalueet:

  • fysiologisten signaalien analysointi unen aikana
  • uusien sensoreiden lähettämien fysiologisten signaalien analysointi
  • lääketieteellisten laitteiden kommunikoinnin standardisointi

Tätä tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=sssag
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Biologisten kuvien ja signaalien kuvantaminen ja mallinnus

Tämän alan tutkimus keskittyy pääasiassa lääketieteellisten kuvien rekonstruointiin, käsittelyyn ja analysointiin. Tavoitteena on kehittää automaattisia menetelmiä kolmiulotteisten funktionaalisten kuvien analysoimiseksi.

Tutkimusta suorittaa CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=m2obsi
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Digitaalisten suotimien ja suodinpankkien suunnittelu ja toteutus eri sovelluksiin

Tutkitaan erilaisia suodin- ja suodinpankkitekniikoita tehokkaiden suodinrakenteiden löytämiseksi.

CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=filt
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Virtuaalitodellisuus, perceptual käyttöliittymät ja kolmiulotteinen grafiikka

Tutkimuksen virstanpylväitä:

  • Käytössä oleva Web-palvelin, joka integroi kaupungin palvelutietokannat, kaksiulotteiset kartat ja kolmiulotteiset mallit.
  • Yksi ensimmäisiä kolmiulotteisia navigointijärjestelmiä kaupunkiympäristöön.
  • ATehokas kolmiulotteinen maastoa kuvaava kone ja muokkaustyökalu kolmiulotteisia näkymiä ja tapahtumia varten.
  • Uusi korkealaatuinen läpikuljettava sumuvalkokangas.

CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=vr
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.


Laskennallisen systeemibiologian signaalinkäsittely

Tämän alan tutkimus käsittää signaalinkäsittelyn, kuvien analysoinnin ja erilaisten tietokoneiden ja muiden koneiden avulla tapahtuvien oppimismenetelmien soveltamisen systeemibiologian alaan, etenkin funktionaaliseen genomiikkaan ja solusignaaleihin. Ryhmä kehittää mallintamis- ja simulointityökaluja monimutkaisten biologisten ilmiöiden tutkimiseen. Se soveltaa myös nykyaikaisten biologisten mittaustekniikoiden menetelmiä kuten geeni- ja solumatriisitekniikoita ja erilaisia mikroskooppitekniikoita.

Systemaattisen mallintamisen näkykulma kattaa ongelmakentän kaikki puolet: taustalla olevat biologiset prosessit, nykyaikaiset mittausjärjestelmät, tehokkaat signaalinkäsittelyn työkalut, tietojen analysoinnin ja tulkinnan sekä pitkälle kehittyneet matemaattiset mallit. Ryhmän vahvuutena on se, että se ymmärtää kaikki nämä prosessit ja pystyy yhdistämään ne tarkoituksenmukaisella tavalla. Tutkimusryhmään kuluu asiantuntijoita hyvin eri aloilta – biologiasta, lääketieteestä, bioinformatiikasta, signaalin- ja kuvankäsittelystä, tilastotieteestä, matematiikasta ja ohjelmistotieteestä.

Tutkimusaiheita:

  • Geneettisten signaaliverkkojen dynaamiset mallit
  • Mallintamistyökalut uusien mittaustekniikoiden kuvaamiseksi
  • Uusien tekniikoiden signaalin- ja kuvankäsittelyn työkalut

Tutkimusta suorittaa:

CGIWrap Error: Script File Not Found!

CGIWrap Error: Script File Not Found!


Script File Not Found!


Local Information and Documentation:

Web Site: http://www.cs.tut.fi
CGIWrap Docs: http://www.cs.tut.fi/lintula/manual/cgiwrap
Contact Name: Lintula webmaster
Contact EMail: webmaster@cs.tut.fi
Contact Web Site: http://www.cs.tut.fi/lintula/

Server Data:

Server Administrator/Contact: webmaster@cs.tut.fi
Server Name: sp.cs.tut.fi
Server Port: 80
Server Protocol: INCLUDED
Virtual Host: sp.cs.tut.fi

Request Data:

User Agent/Browser: CCBot/2.0
Request Method: GET
Remote Host: ec2-184-73-74-47.compute-1.amazonaws.com
Remote Address: 184.73.74.47
Remote Port: 37689
Query String: lang=fi&link=csb
Extra Path Info: /spwww/group.cgi
.